Qierto

DIY | Irtokaulus

Mitä sanoisit tähän? Iso irtokaulus on vuoden 2021 paras ja kätevin asuste. Miksi? Näyttävän kauluksen voi yhdistää helposti erilaisiin yläosiin. Vaatekaapin tutut luottopuserot ja neuleet saavat täysin erilaisen ilmeen irtokauluksen avulla. Voit siis saada lisää käyttökertoja vaatekaappiin jämähtäneille vaatteille. Täydellinen myös sulle, jos olet ottanut tavoitteeksi hankkia entistä vähemmän uusia vaatteita. Kauluksen avulla piristät asuja hankkimatta uusia vaatekappaleita. Ja mikä parasta – voit tehdä kauluksen helposti itse!

Ompele kevään ihastuttavin asuste

Jos sulta löytyy ompelukone, mikään ei estä sua ompelemasta kaulusta itse. Kun hyödynnät kauluksen ompelussa kierrätysmateriaaleja, saat ekologisen asusteen, joka on uniikki ja luontoa säästäen valmistettu.

Ompeluun tarvitset kangasta noin 46cm x 62cm kaulusta varten ja 16cm x 120cm rypytystä varten. Kankaan lisäksi tarvitset lankaa ja pienen napin. Irtokauluksen ompelu onnistuu helposti vanhoista tekstiileistä. Kauluksen saa ommeltua esimerkiksi vanhoista verhoista, pöytäliinasta tai isosta kauluspaidasta. Kauluksen ompelu onnistuu vanhasta vaatteesta, vaikka pitkää 120cm mittaista suikaletta vaatteesta ei saisikaan. Yhtenäisen 120cm suikaleen sijaan voit hyödyntää kahta 60cm suikaletta, jotka voit yhdistää toisiinsa. Ota huomioon kuitenkin materiaalin valinnassa, että kauluksen kangas ei saa olla liian paksua. Tavallinen puuvilla- tai tekokuitukangas toimii kauluksessa parhaiten. Jos valitsemasi kangas on liian ohutta tai läpinäkyvää, voit ommella kauluksen sisäpuolelle paksummasta kankaasta osan tukemaan kaulusta.

Irtokaulus, joka sopii just sulle

Itse ompelemalla kauluksesta saa taiteiltua itselle sopivan ja omannäköisen. Tässä muutama esimerkki:

  • Hyödynnä irtokauluksessa erilaisia kankaita. Voit kaulusosassa käyttää tukevampaa kangasta ja rypytykseen jättää helpommin ommeltavan ohuemman kankaan.
  • Voit jättää rypytyksen ompelematta kaulukseen, jolloin kauluksesta tulee heti minimalistisempi.
  • Jos haluat siron ja entistä koristeellisemman asusteen, voit ommella kaulukseen helmiä koristeeksi.

Näin varmistat vaatteen sopivuuden sinulle

Tuotteen kuvauksessa ilmoitamme vaatteen kokolapussa olevan kokomerkinnän. Joskus vaatteesta kuitenkin puuttuu kokolappu. Vintage ja second hand vaatteiden koot myös vaihtelevat kokomerkinnästä riippumatta. Tämän vuoksi olemme mitanneet jokaisen vaatteen. Suosittelemme, että ennen tuotteen tilausta mittaat jostain jo omistamastasi istuvasta vaatekappaleesta samat mitat ja vertaat niitä tilattavan vintage ja second hand tuotteen mittoihin. Näin saat paremman kuvan siitä, kuinka vaate sopisi sinulle.

Olkapää-helma: Mitta kertoo yläosan tai mekon pituuden hartiasta helmaan.
Hartia-hartia: Mitta kertoo hartioiden leveyden, eli mitan toisesta hartiasta toiseen hartiaan.
Hiha: Mitta kertoo yläosissa hihan pituuden hartiasta hihansuuhun.
Vyötärön korkeus: Tämä mitta kertoo alaosien vyötärön korkeuden eli kuinka korkealle vyötäröä vaate ylettyy.
Pituus: Mitta kertoo alaosissa pituuden, eli mitan vyötäröltä lahkeensuuhun tai hameen helmaan.
Leveys: Mitta on pyritty ottamaan vaatteesta lantion kohtaa eli yleensä vaatteen leveimmästä kohtaa. Mitta auttaa sinua hahmottamaan sopivatko esimerkiksi housut sinulle lantion kohdasta.
Vyötärön halkaisija: Mitta kertoo vaatteen leveyden vyötärön kohdalta eli aivan housujen ja hameiden yläosasta. Vyötärön halkaisija on voitu ilmoittaa myös mekoissa, jolloin se on mitattu vaatteen vyötärön kapeimmasta kohtaa. Olemme mitanneet vyötärön halkaisijan vaatteen ollessa levitettynä tasolle.

Ota keksi! Kyllä. Mekin käytämme evästeitä.